keskiviikko 5. syyskuuta 2007

EI MIKÄÄN OLE HAUSKEMPAA

























Kun lumet sulaa ja linnut palaa tulee toivottu kevät.
Saat takin ja kuumat vaatteet pois heittää ja vaihtaa viileämpään.
Koulussa hypit narua ja joskus jopa ruutua.
Kevään aikana odotetaan kesää, jolloin sammakotkin herää…
runo: Suvi 5 a





kuvitus: (ei nimeä)



Mehu-Matti



Olipa kerran vekkuli katti, jonka nimi oli Mehu-Matti.
Hassu nimi oli siitä tullut, kun Matti ja muut kissat hullut,
ain vieraiden ihmisten mehuja latkivat ja mehujen omistajia
pakoon pötkivät.




Leena 5.a




Kevät



On kevät nyt hienoa aikaa,
melkein niin kuin taikaa…
Luonto herää talviunestaan,
ja linnutkin jo palaavat matkaltaan.
Aurinko paistaa, linnut laulaa.
On kevät niin hienoa aikaa.




Pauliina 5 a






























Pupu pieni pomppi metsällä.
kauas kauas pomppi niitylle.
Tuli vastaan kettu Repolainen.
Pupu sanoi päivää, Repolainen myös.
Pyysi pupua kettu illallisellekin.
Ei aavistanut pupu, ett’ ketull’ oli mieless’ pupupaisti tää.
Mutt’ nähtyään padan tajusi pupukin, ett’ kettu oli viekas.
Karkas’ketun luota ja kotiin hyppeli.
runo: Timo 5 a




kuvitus: (ei nimeä)







Tyhjää täynnä on pää,
vaikka sulaa jo jää.
Kevät tulla saa,
kukkii pensaat ja maa.
Ei mikään ole hauskempaa.
Juuso 5 a







Kevät tuli, lumi suli,
puro sanoi puli puli.
Lapset juoksee pihalla,
suuri nälkä on sialla.
Pyörällä ajaa saa.
Mikä olis sen kivempaa!
Voi pelata pesäpalloa
ja heittää kiekkoa.
Kesä on kivaa aikaa,
silloin on myös hauskaa!
Juuso 5 a

































Keksijärotta



Olipa kerran keksijärotta Ron,
joka sai joskus aivovaurion.
Se keksi aikakoneen mielestään,
mutta pääsikin eroon kielestään.
”Aikakone” olikin kielenmuutin,
joka oman kielen pois vie ja uuden tilalle tuo.
Kerran tuli keksityksi suutin,
joka luo luutin.
Tämä tarina on totta,
sen tietää Ron, keksijärotta.




runo: Leena 5 a



kuvitus: (ei nimeä)




Piipaa-auto



Piipaa-auto on punainen,
vaikka se onkin kurainen.
Jos jossain palaa,
se tulee ainaa salaa.
Piipaa-auto on suuri ja leveä kuin muuri.
Ei auta edes laihdutuskuuri.




Tuukka 5 a

Ei kommentteja: